Tavastia

Hämäläisten talo tunnetaan parhaiten Tavastia-klubista. Kiinteistön päivittäiset huoltotyöt hoituvat nopeasti, kun talossa on tuttu huoltomies, kertoo Tavastian Pekka Görman. Kuva: Tomi Natri

Helsingin kiinteistötekniikka vastaa kiinteistönhuollosta Kampin Hämäläisten talossa, jonka suurin ja pitkäaikaisin vuokralainen on legendaarinen Tavastia-klubi. Keikoilla käy viikoittain tuhansia kävijöitä, mikä asettaa kovat vaatimukset tilojen ylläpidolle. ”Meillä on paljon päivittäistä huoltotarvetta, ja tuttu huoltomies on meille erittäin tärkeä henkilö”, sanoo Tavastian Pekka Görman.

Uljas punatiilinen kiinteistö Urho Kekkosen katu 4-6:ssa on varsinainen legendojen talo. Hämäläisten ylioppilassäätiön omistaman, vuonna 1931 valmistuneen rakennuksen juhlasaleissa on vietetty lukuisia osakuntajuhlia, ja talossa sijaitsevat yhä Hämäläis-osakunnan ruokala, kirjasto sekä toimistoja. Yksityisasukkaista tunnetuin lienee Urho Kekkonen, joka asui talossa perheineen aina presidentiksi tuloonsa asti 1956.

Parhaiten talo tunnetaan kuitenkin suurimmasta ja pitkäaikaisimmasta vuokralaisestaan – Tavastia-klubista. Maineikkaalla rock-klubilla on nähty tähtiä ja koettu suuria tunteita lähes viiden vuosikymmenen ajan. Ravintola Ilveksessä on istuttu vieläkin pidempään – vuodesta 1932 alkaen.

Jos seinät osaisivat puhua…

”Nämä seinät eivät puhu”, naurahtaa Tavastian tuotantovastaava ja toinen omistajista Pekka Görman Tavastian takahuoneessa. Hän kertoo, että Tavastian tilat ovat jatkuvassa käytössä. Tuleva syksy ja kevätkin ovat kokonaan buukattuja. Huippukuukausina keikkoja on lähes joka ilta, minkä lisäksi kuuluisa takahuone salmiakkikuvioisine nimikirjoitusseinineen on haluttu kuvauspaikka muun muassa mainoksille. Yleisöä mahtuu Tavastialle 700 ja alakerran Semifinaliin 150 henkeä.

Jatkuva käyttö asettaa kovat vaatimukset tilojen ylläpidolle

”Meillä on paljon päivittäistä huoltotarvetta. On tärkeää, että täällä on oma huoltomies paikan päällä, jolloin korjaukset saadaan tehtyä ammattitaitoisesti ja nopeasti.” Helsingin kiinteistötekniikka on vastannut Hämäläisten talon kiinteistönhuollosta jo usean vuoden ajan. Tuttu huoltomies päivystää rakennuksessa aina aamupäivät. Görmanin mukaan järjestely toimii erinomaisesti. Yöllä mahdollisesti esiin tulleet korjaustarpeet saadaan kerrottua suoraan huoltomiehelle heti aamulla.

”Ongelmien nopea ratkaisu on meidän toiminnalle olennaista. Esimerkiksi vuotava tai hajonnut vessa on korjattava heti, jotta se on käytössä vielä samana iltana. Meillä ei voi olla toimimattomia vessoja. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön HKT:n kanssa. Tarvittaessa huoltomies hoitaa putkimiehen paikalle, ja voimme aina luottaa siihen, että työt tulevat tehtyä.”

Tavastia-klubin Pekka Görman on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Helsingin kiinteistötekniikan kanssa. Kuva: Tomi Natri

Aikoinaan kiinteistöllä on ollut palkkalistoillaan oma huoltomies. Görmanin mukaan talkkarinomaisesta toiminnasta voi nytkin puhua. Hän arvostaakin yhteistyössä Helsingin kiinteistötekniikan kanssa juuri henkilökohtaista palvelua ja sitä, että huoltoyhtiöllä on kasvot. ”On tärkeä tuntea huoltomies henkilökohtaisesti. Aika monta kertaa aamuisin tuossa jutellaan kaikista muistakin maailman asioista. Kun talo tuntee huoltomiehen ja huoltomies tuntee talon, niin silloin yhteistyö toimii parhaiten. Yhteisessä laivassahan tässä ollaan”, hän sanoo.

Lue lisää huoltopalveluistamme